Mä oon köyhän perheen kasvatti
Viime aikojen keskustelu siitä, kuinka vähävaraiset mässäilevät sosiaalietuuksilla on ollut aikamoista seurattavaa.
Mä oon köyhän perheen kasvatti. Oliko perheeni oma valinta elää köyhyydessä, ei. Opin täyttämään kelan ja sossun lomakkeita ennen kuin saavutin teini-iän. Oliko se noloa, oli, mutta samalla myös aivan välttämätöntä. Piilotinko perheeni tilanteen muilta ihmisiltä, kyllä. Kaksoiselämän ylläpitäminen nuorena on henkisesti todella raskasta ja mitään en toivonut enempää kuin sen, että tilanteemme paranisi. Päätinkö itse ponnistaa näistä oloista eteenpäin, kyllä. Ja onnistuinko tässä, kai me voidaan sanoa, että onnistuin.
Mutta usein keskustelusta unohtuu se, että en todellakaan tehnyt tätä yksin. Minulla on ollut vankka tukiverkko, johon kuului sekä valtion tuet että läheisten apu. Valtion tuilla sain vaatteet kirppareilta, koulukirjat käytettyinä ja fudiskengät, joilla jaksoi muutaman vuoden eteenpäin potkia palloa. Siskot auttoivat koulutehtävissä, jalkapallokoutsi vei treeneihin, ystävät tai oikeastaan ystävien vanhemmat huolehtivat siitä, että luokkaretkillä yms. minullakin oli taskussa muutama euro. Nämä ja kymmenet muut esimerkit ovat niitä, joiden avulla en jämähtänyt paikoilleni tai vajonnut silloin erittäin synkkiin ajatuksiin, mitä päässä pyöri.
Kaikilla ei ole tällaista tukiverkkoa ympärillään. Oikeastaan voisin aika turvallisin mielin sanoa, että suurella osalla köyhyydessä elävistä ei ole lainkaan tukiverkkoa ympärillä. Siitä on lähes mahdotonta ponnistaa mihinkään suuntaan.
On hyvin kohtuutonta meiltä hyväosaisilta paasata milloin mistäkin heikko-osaisten aiheuttamasta ”ongelmasta”, tässä tapauksessa valtion kassan hupenemisesta tai säästötilin kasvun lievästä hidastumisesta. Ja on vielä julmempaa viedä monilta se viimeinenkin tukiverkko pois, tässä tapauksessa sosiaaliturva. Se saattaa olla ainoa keino päästä köyhyydestä. Köyhän perheen kasvattina voin sanoa käsi sydämellä, että jokainen köyhyydessä oleva haluaa köyhyydestä pois.
Lopetetaan heikko-osaisten syyllistäminen tilanteestaan ja etsitään ratkaisuja, joilla tilanteesta voisi päästä ulos. Uskokaa tai älkää, tämä suunnitteilla oleva keppi tai keppi -ratkaisu ei ole oikea ratkaisu.
Ei mulla muuta. ✌🏾