Viranomaisten kalliit ennakkoluulot
Kuinka moni muistaa Muhammed Musahn, Wolt-ruokalähetin jota oltiin karkottamassa Suomesta liian suurten tulojensa vuoksi?
Musah teki 12-tuntisia työpäiviä lähes päivittäin, tavoitteenaan saada oleskelulupa itselleen sekä perheelleen. Hänen liikevaihtonsa Wolt-ruokalähettinä oli noin 5600 euroa kuukaudessa, mikä oli ELY-keskuksen viranomaisten mielestä liikaa ja epäuskottavaa. ELY-keskuksen osapäätöksen perusteella maahanmuuttovirasto antoi Musahlle kielteisen päätöksen oleskelulupa-asiaan.
Pitkän väännön jälkeen tilanteeseen on vihdoinkin tullut ratkaisu, sillä oikeus totesi viranomaisten päätöksen virheelliseksi ja Musah on saanut oleskeluluvan Suomeen! 👏🏾
Vaikka uutinen on hieno, ei meillä ole syytä juhlia muutaman painavan asian takia.👇🏾
Tämä ei ole yksittäistapaus. Me emme tiedä kaikista samankaltaisista tilanteista, sillä kaikki eivät päädy valtamediaan. Tämä viranomaisten järjenvastainen tapa tehdä päätöksiä on Musahn tilanteen lisäksi tullut esille mm. sairaanhoitaja Anudari Boldbaatarin tapauksessa. Tässäkin virheet viranomaisten puolelta johtivat oleskeluluvan eväämiseen ja karkoituspäätökseen. Vaikka virhe saatiin korjattua, johti täysin epäinhimillinen kohtelu lopulta siihen, että Suomessa kouluttautunut sairaanhoitaja päätti itse vapaaehtoisesti lähteä Suomesta.
Kielteisen oleskeluluvan saaneet henkilöt voivat valittaa päätöksestä, mutta tämäkin on yksi iso rumba, jota ei kenellekään toivoisi. Valitusprosessit syövät henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Ne kestävät usein tuhottoman kauan, pääsääntöisesti puhutaan yli vuoden kestävistä prosesseista. Edellä mainittujen lisäksi valitusprosesseihin kuluu usein tuhansia euroja, joita kukaan ei tule uhreille korvaamaan, vaikka tuomioistuin kumoaisikin päätöksen. Uhrit joutuvat käymään tämän kaiken läpi vain ja ainoastaan sen vuoksi, että viranomainen on tehnyt ennakkoluuloihin perustuvan virheellisen päätöksen.
Mainitsemisen arvoista on myös se, että Musah on Suomessa olonsa aikana kouluttautunut kemian maisteriksi, mutta työskentelee ruokalähettinä. Boldbaatar taas kouluttautui sairaanhoitajaksi ja työskenteli mm. teho-osastoilla. Hänet viranomaiset onnistuivat ajamaan maasta.
Suomi kärsii huutavasta osaajapulasta ja valtion taloutta on tasapainotettava kaikilla mahdollisilla keinoilla. Jostain syystä emme hyödynnä tänne tulevien potentiaalia, vaan omilla toimillamme ajamme osaajat pois.
Onko meillä oikeasti varaa tällaiseen?