Edes vainajat eivät voi välttyä rasismilta
Helsingin kaupungin valtuuston kokouksessa 5.4.2023 oli esitys, jonka kuka tahansa olisi ajatellut menevän sellaisenaan läpi ilman, että asiasta olisi suurta keskustelua tarvinut aloittaa. Kyseessä oli nimittäin Malmin hautausmaan yhteyteen rakennettavat uudet säilytystilat vainajille.
Moni varmasti olettaisi, että tämänlaisen hankkeen edistäminen olisi tärkeää jo ihan vain vainajien kunnioittamisen vuoksi. Koskaan ei kuitenkaan kannata olettaa, sillä tälläkin hankkeella oli vastustajansa, nimittäin perussuomalaisten valtuustoryhmä ja eritoten perussuomalaisten Laura Korpinen, joka ehdotti esityksen hylkäämistä. Korpisen perusteluina olivat hankkeen hinta sekä muslimivainajat, jotka saattisivat vainajatornia käyttää vainajan ruumiin puhdistukseen. Tarkemmin Korpinen totesi ”helsinkiläiset veronmaksajat joutuvat islamististen rituaalien maksajiksi”, aivan kuin tiloja eivät käyttäisi kaikki tiloja tarvitsevat helsinkiläiset. Tämä on äärimmilleen vietyä rasismia ja vainajan epäkunnioittamista.
Olen erittäin iloinen siitä, että kaikki muut puolueet puolsivat hankkeen hyväksymistä. Moni muista valtuutetuista piti myös puheenvuoroja, joissa yritettiin takoa järkeä perussuomalaisten valtuustoryhmään. Tämä antaa uskoa siitä, että rasistisille ajatuksille ei ole sijaa Suomessa.
Meidän on kuitenkin hyvä muistaa, että olemme onnistuneet tekemään perussuomalaisista Suomen toiseksi suurimman puolueen. Seuraavat neljä vuotta eivät näytä kovinkaan valoisilta, mikäli tämänlainen ajattelu siirtyy muualle valtakunnalliseen päätäksentekoon.
Edes kuolema ei estä perussuomalaisia syrjimästä ja erittelemästä ihmisiä meihin ja heihin.
Muutama fakta vainajatorni-hankkeesta
Hankkeen taustalla on karu todellisuus siitä, että Helsingissä on pulaa vainajien säilytystiloista. Helsinki kasvaa, väestö ikääntyy ja samalla vainajien määrä kasvaa.
Yli kolmannes nykyisistä tiloista poistuu käytöstä seuraavien kymmenen vuoden aikana.
Rakennus ei ole minkään uskontokunnan rakennus. Tilojen suunnittelussa on kuitenkin otettu huomioon myös kulttuuriset ja uskonnolliset tarpeet. Ei siis vain muslimien tarpeet vaan kaikkien.
Lisätietoja hankkeesta löydät täältä.