Rasisminvastainen viikko
Tänä vuonna 20. - 26.3.2023 vietettävällä Rasisminvastaisella viikolla syvennytään erityisesti työelämän rasismiin.
Rasismista on hyvin hankala puhua, sillä koko sana on hyvin pelottava ja huokuu isoa negatiivisuutta. Rasismista on hankala puhua myös siitä syystä, että se ei koske suoranaisesti kaikkia. Meillä on harmittava tapa kääntää katse pois niistä asioista, jotka eivät suoraan kosketa omaa arkeamme. Tosiasia on kuitenkin se, että rasismi on yhteiskunnallinen ongelma, jota näkee yhteiskunnan jokaisella asteella aina varhaiskasvatuksesta poliittiseen päätöksentekoon asti.
Rasismia eivät ole ainoastaan rasistiset solvaukset ja muut viharikokset. Itseasiassa, edellä mainitut ovat loppujen lopuksi vain murto-osa rasismin kokonaisuudesta. Rasismi on yhteiskunnallinen ongelma, jota esiintyy etenkin yhteiskunnan rakenteissa, kuten koulutuksessa, työelämässä ja asuntomarkkinoilla. Tätä rasismin muotoa kutsutaan rakenteelliseksi rasismiksi ja se on rasismin muodoista vaarallisin, sillä se asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan.
Syrjintä esimerkiksi rekrytoinnissa pakottaa ihmisen hakeutumaan työpaikkoihin, joihin yhteiskunta hänet ”hyväksyy”. Yhtäkään matalapalkkaista työtä en itse väheksy ja kaikkia tarvitaan yhteiskunnan pyörittämiseen. Tuomitsen kuitenkin vahvasti sen, että ihmisen mahdollisuudet esimerkiksi toimihenkilö- tai asiantuntijatehtäviin rajoitetaan taustan vuoksi.
Rasismin vaikutukset saattavat seurata läpi elämän ja aiheuttaa huono-osaisuuden kasautumista ja vaikuttaa negatiivisesti etenkin ihmisen mielenterveyteen. Tämä taas johtaa helposti työkyvyttömyyseläkkeelle joutumiseen. Me kuitenkin tarvitsemme jokaisen työhön kykenevän työikäisen ihmisen työelämään, jotta yhteiskunnan rattaat pyörisivät sujuvasti.
Meidän jokaisen velvollisuus on puuttua rasismiin. Rasistista käytöstä ei saisi missään nimessä hyväksyä eikä rasismin kohdetta jättää yksin pulaan. Kannustankin meistä jokaista pysähtymään hetkeksi ja pohtimaan, mitä minä yksilönä voisin tehdä, jotta rasismi saadaan kitkettyä pois Suomesta ja suomalaisesta työelämästä.
Toimenpiteitä, joilla jokainen voi osallistua rasisminvastaiseen kamppailuun
Tunnista rasismi
Jotta rasismia voi vastustaa, tulisi sen eri muodot tunnistaa. Suora rasismi yksilöä kohtaan ei ole rasismin ainoa muoto. Tahattomat ja hyvääkin tarkoittavat mikroaggressiot ovat yksilön mielenterveyden kannalta myrkyllisimpiä rasismin muotoja. Yleisin mikroaggressio on niin tahaton kysymys kuin ‘’Mistä sä olet kotoisin?’’, jonka takana on usein stereotyyppinen oletus, että tummaihoinen ei voi olla suomalainen tai puhua suomea. Lisäksi on tärkeää tunnistaa rakenteellinen rasismi, joka suosii valtaväestöön kuuluvia ja syrjii rodullistettuja. Tätä esiintyy etenkin työn- tai asunnonhaun yhteydessä.
Kuuntele
Jotta rasismia voi vastustaa, on hyvin tärkeää kuunnella rodullistettuja ja ymmärtää heidän kokemuksiaan. Aina ei tarvitse olla vastauksia, välillä pelkkä kuunteleminen ja asian vakavasti ottaminen ilman tuomitsemista tai asian vähättelemistä riittää.
Hyväksy, että sinullakin saattaa olla ennakkoluuloja
Jokaisella on alitajuisia ennakkoluuloja ja kuka vain voi sanoa tai tehdä jotakin rasistista, tahallisesti tai tahattomasti. Jotta voit vastustaa rasismia tulisi sinun olla valmis tekemään työtä etenkin itsesi kanssa. Suurin osa rasismista on tiedostamatonta. Vain tiedostamalla ja hyväksymällä omat ennakkoluulot voi niitä alkaa purkamaan.
Tunnista etuoikeutesi
Meillä jokaisella on omia etuoikeuksia ja helpointa onkin tunnistaa niitä etuoikeuksia mitä meillä ei ole. Esimerkiksi kantaväestöön kuuluvalla on taustansa puolesta etuoikeus, joka on tärkeää tunnistaa, mikäli haluaa olla osana ratkaisemassa rasismin ongelmia. Tämä etuoikeus ei tarkoita sitä, että menee elämässä sen paremmin kuin muillakaan tai että olisi miljoonia tilillä. Tämä etuoikeus on vain merkki siitä, että vastoinkäymiset eivät ole tulleet vastaan taustan, nimen tai ihonvärin ja siitä johtuvan rakenteellisen rasismin vuoksi.
Puutu rasismiin
Rasismiin puuttuminen on tärkein ja näkyvin osa rasismin vastustamista. Puuttumalla et osoita tukeasi vain rasismin kohteelle vaan näytät yhteiskunnalle, ettei rasismi ole hyväksyttävää missään muodossa. Rasismiin puuttumista voi olla esimerkiksi rasistisiin vitseihin puuttumista, rasististen väitteiden kumoamista tai rasismia kohtaavalle avun hakemista. Loppujen lopuksi ei ole tärkeää, millä tavoin ja missä puutut rasismiin, kunhan puutut ja seisot rasismia kohtaavan tukena.
Uskalla puhua rasismista
Kuten alussa mainitsin, rasismista on hyvin hankala puhua, sillä koko sana on hyvin pelottava. On kuitenkin hyvin tärkeää nostaa asia esille, sillä vaikeneminen ei tule muuttamaan mitään. Ole rohkea. Tiedän, että se ei aina ole helppoa, mutta voin käsi sydämellä sanoa, että rasismin jatkuva kokeminen on vielä inhottavampaa.
Lisätietoa aiheesta: https://www.punainenristi.fi/rasisminvastainen-viikko